Maailma muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Muutos vaikuttaa myös siihen, millaista apua ihmiset tarvitsevat, ja mitkä ovat vaikuttavimmat keinot auttaa. Tarvitsemme jokaisen vapaaehtoisen ja jäsenen ääntä, jotta pystymme vastaamaan muutoksen tarpeeseen yhdessä.
Kutsumme mukaan kaikki vapaaehtoiset, jäsenet ja työntekijät keskustelemaan Punaisen Ristin uudistumisesta. Keskustelun tueksi olemme luoneet kaksi toimintamallia kuvaamaan sitä, miltä Punainen Risti voisi tulevaisuudessa näyttää. Mallit eivät sulje toisiaan pois, vaan ne havainnollistavat sitä, mitä muutos voisi olla. Käymme siis keskustelua tarvittavasta muutoksesta mallien avulla, emme äänestä mallien välillä.
Katso pääsihteerimme Eero Rämön uudistuksesta kertova videotervehdys täältä.
Uudistus on meille kaikille yhteinen mahdollisuus. Se on tilaisuus luoda entistä vaikuttavampi ja toimivampi Punainen Risti, joka on lähellä sekä avun tarvitsijaa että auttajaa. Tule mukaan – vahva, vaikuttava ja inhimillinen Punainen Risti luodaan yhdessä!
My Email Subject
REDNET UUDISTUU
Verkkosivut uudistuvat:
Uudet osastosivut tulevat!
Uusien osastosivujen ensimmäinen versio julkaistaan elokuussa. Vielä silloin ne eivät näy suurelle yleisölle, sillä ensin piirien on koulutettava osastosivujen pääkäyttäjät niiden hallintaan. Koulutukset aikataulutetaan Nälkäpäivän jälkeen loka-marraskuulle.
Nykyiset RedNet-sivut poistuvat heti käytöstä, kun osastot ovat siirtäneet haluamansa sisällöt uusille sivuille, viimeistään vuodenvaihteessa. Jokaiselle osastolle on valmiiksi rakennettu etusivu, jossa on osaston yhteystiedot ja lyhyt esittelyteksti – tästä on helppo lähteä jatkamaan oman sisällön siirtämistä ja muokkaamista.
Uusien sivujen keskeinen tarkoitus on kertoa paikalliselle lukijalle, mistä hän saa apua ja tukea sekä miten hän voi toimia vapaaehtoisena.
Askeleet kohti uusia osastosivuja
- Sivujen ensimmäinen versio elokuussa
- Koulutukset sivujen käyttöön Nälkäpäivän jälkeen loka-marraskuussa
- Vuodenvaihteessa uudet sivut ja RedNet poistuu käytöstä
Vapaaehtoistieto RedNetin tilalle
Samanaikaisesti kun osastosivut uudistuvat, siirretään myös muu Rednetissä oleva sisältö uudelle Vapaaehtoistieto-sivustolle. Tämän jälkeen vanhat sivut suljetaan ja linkit päivitetään, jotta löydät jatkossa kaiken vapaaehtoistoimintaan liittyvän tiedon yhdestä paikasta.
La 13.9.2025 Päivässä on tarjolla noin 10 eri koulutusta, kuten LäksyHelppi-ohjaajakoulutus, Ystäväkurssi ja Mielenterveydestä vapaaehtoisille -kurssi, joista voi osallistua 1-2:een oman kiinnostuksen mukaan. Koulutuksia on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Osastoviestinnän perusteet -koulutus tarjoaa perustiedot viestinnän eri osa-alueista osastojen näkökulmasta. Se on suunnattu kaikille osastojen viestinnästä kiinnostuneille.
Vapaaehtoisille järjestetään myös TikTok-aiheinen tietoiskuwebinaari marraskuussa. Tarkemmat tiedot sekä ilmoittautuminen webinaariin julkaistaan myöhemmin.
Vapaaehtoisena Punaisessa RIstissä -TeemaChat
Ke 3.9. klo 17–18.30
Millainen järjestö on Punainen Risti ja millaisissa tehtävissä vapaaehtoiset voivat toimia? Entä mitä vapaaehtoisuus oikeastaan tarkoittaa?
Tervetuloa keskustelemaan vapaaehtoisuudesta, esittämään kysymyksiä ja kertomaan kokemuksia. Keskustelussa mukana Punaisen Ristin vapaaehtoisia sekä työntekijöitä.
Millainen on nuoren välitunti kännykättömässä koulussa?
26.8.2025 klo 17–18
Suomen Punainen Risti järjestää maksuttoman Sohvalive-webinaarin, jossa keskustellaan kännykkäkieltojen vaikutuksista koulun arkeen ja erityisesti yksinäisten nuorten kokemuksiin.
Mukana ovat nuoret, koulun aikuiset ja asiantuntijat pohtimassa, onko puhelin välitunnilla pakopaikka vai yhteyden väline – ja mitä vaihtoehtoja koulut voivat tarjota yhteisöllisyyden tukemiseksi.
Webinaari liittyy uusiin lakimuutoksiin, jotka rajoittavat mobiililaitteiden käyttöä kouluissa elokuusta 2025 alkaen.
Keskustelu painottuu yläkouluihin, mutta sopii myös alakoulun ylemmille luokille ja toiselle asteelle.
Ilmoittaudu ennakkoon 25.8. mennessä – saat muistutuksen ja linkin suoraan sähköpostiisi!
”Tässä oppii paljon valmiudesta ja varautumisesta jo suunnittelun aikana ja tietysti itse harjoituksessa.
Hämeessä olemme aiemmissakin harjoituksissa toimineet niin, että useampi osasto on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa harjoitusta. Näin mukaan pääsee pienempiäkin osastoja, jotka eivät muuten omin voimin pystyisi harjoitusta toteuttamaan.
Kun osallistuu harjoituksen suunnitteluun, niin voi vaikuttaa siihen, mihin asioihin erityisesti panostetaan.
Hämeessä pyritään harjoittelemaan muun muassa spontaanien vapaaehtoisten vastaanottamista ja pikakouluttamista.
Lisäksi haluamme, että kaikki osaston jäsenet sisäistävät valmiusajattelun ja ymmärtävät, että jokainen meistä on osa Punaisen Ristin kokonaisvalmiutta!
Päivi Rantasalmi,
Riihimäen osasto
Valmiuden ja kotimaan avun yhdyshenkilö
Avun Ketju -valmiusharjoitus 14.-15.11.2025
Punaisen Ristin valtakunnallinen valmiusharjoitus järjestetään 14.-15.11.2025 kaikkialla Suomessa. Harjoituksen suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa monissa osastoissa ja piireissä.
Mikäli juuri sinun osastosi ei ole vielä mukana, nyt on erinomainen hetki lähteä mukaan alueellisen harjoituksen suunnitteluun ja vahvistaa osastosi valmiutta toimia häiriötilanteissa!
Harjoituksen skenaario pohjautuu alkutalven säähaasteisiin, kuten myrskytuhoihin, äkkitulviin ja sähkökatkoihin, joita matalapainemyrskyt, sekä nopeat sään vaihtelut ovat aiheuttaneet.
Osassa piireistä harjoitellaan viranomaisten kanssa sovittuja alueellisia tehtäviä valtakunnallisesta skenaariosta poiketen. Tavoitteena on kehittää valmiuksia toimia erilaisissa laajamittaisissa häiriötilanteissa.
Harjoituksen osalta kehotamme rohkeasti tekemään yhteistyötä lähialueen osastojen kanssa. Yhdessä suunnitteleminen ja harjoittelu vahvistavat yhteistyötä, mikä on erityisen arvokasta myös tositilanteissa!
Toiminnallisiin harjoituksiin on mahdollista hakea osastotukea, jonka tarkoituksena on helpottaa harjoituksen käytännön toteutusta. Muistathan hakea osastotukea viimeistään 15.9.
Valmiusharjoituksen webinaarisarja jatkuu vielä neljän tilaisuuden verran ennen marraskuun harjoitusta. Ilmoittautumisen ja tulevien webinaarien aikataulut löydät täältä.
Tilaa valmiusharjoituksen uutiskirje, jotta pysyt ajan tasalla tärkeistä ajankohtaisista asioista!
Punaisella Ristillä on erityinen velvollisuus varmistaa, että toimintamme on avointa kaikille, riippumatta ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta. Tämä periaate ei rajoitu vain Pride-kuukauteen, vaan se on osa jokapäiväistä toimintaamme.
Vinkkejä, miten voit huomioida sateenkaarevuuden paremmin:
Käykää säännöllisesti läpi turvallisemman tilan periaatteet ja pohtikaa, mitä ne tarkoittavat juuri teidän toiminnassanne.
Hyödynnä aineistopankin Pride-kuvia ja korosta viestissäsi jokaisen oikeutta turvalliseen yhteisöön.
Jokaisella on oikeus kuulua yhteisöön, jossa hänet nähdään, kuullaan ja hyväksytään omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä tai epätasa-arvoisesta kohtelusta.
Koulut alkavat jälleen elokuussa ympäri Suomea. Monelle lapselle ja nuorelle koulun alku voi olla haastavaa aikaa, jos koulussa kokee esimerkiksi kiusaamista, yksinäisyyttä tai erilaiset mielenterveyden haasteet vaikeuttavat koulunkäyntiä.
Punaisen Ristin vapaaehtoisena voit tukea 12–29-vuotiaita nuoria valtakunnallisesti verkossa Sekasin-chatin kautta. Chattiin tarvitaan jatkuvasti uusia vapaaehtoisia, sillä tälläkin hetkellä yli puolet yhteydenottajista jää ilman keskusteluapua pitkien jonojen vuoksi.
Sekasin-päivystäjät tukevat nuoria paitsi arjen huolissa myös kriisi- ja poikkeustilanteissa. Tehtävä sopiikin erityisen hyvin esimerkiksi henkisen tuen vapaaehtoisille.
Moninaisuuden lisääminen koko järjestön tasolla on yksi Punaisen Ristin tavoitteista. Kun vapaaehtoisten ja työntekijöiden verkosto on moninainen, ymmärrämme paremmin erilaisten ihmisten tarpeita ja haavoittuvuuksia. Moninainen toimijajoukko on myös osa valmiuttamme.
Punaisen Ristin rasisminvastaisen toiminnan suunnittelija Sanna Saarto sekä Helsingin ja Uudenmaan piirin maahanmuuttotyön suunnittelija Eveliina Pasanen antavat 3 vinkkiä moninaisuuden lisäämiseen järjestötoiminnassa.
Räätälöi vapaaehtoistehtäviä. Kaikilla ei tarvitse olla esimerkiksi samaa kielitaitoa.
Kutsu maahanmuuttaneita ihmisiä aktiivisesti mukaan. Vapaaehtoistehtäviä voi markkinoida oppilaitoksissa, kieli- ja kotoutumiskoulutuksissa sekä maahanmuuttaneiden yhdistyksille.
Ei tehdä oletuksia muista. Jokaiselta uudelta vapaaehtoiselta kysytään heidän toiveistaan ja osaamisestaan. Näin jokainen voi löytää itselleen sopivan roolin.
Hyvä Joulumieli -lahjakortit tilattavissa 20.8. alkaen
Järjestämme jälleen yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kanssa Hyvä Joulumieli -keräyksen vähävaraisten lapsiperheiden tueksi. Tänä vuonna jaamme ympäri Suomen 18 000 lahjakorttia, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Valtaosa osastoista tilaa paikkakuntansa ruokalahjakortit sähköisellä tilauslomakkeella. Sähköisesti tilatut kortit toimitetaan suoraan yhteistyökumppaneille – esimerkiksi sosiaalitoimistoille, diakoniatyöntekijöille ja neuvoloille. Kumppanit jakavat kortit tarvitseville.
Mitä osastosi kannattaa tehdä juuri nyt?
Sopikaa lahjakorttien tilaamisesta kumppaneille yhdessä paikkakuntasi MLL:n yhdistysten kanssa. Näin varmistatte, että mahdollisimman moni kumppani saa kortteja ja vältytte päällekkäisiltä tilauksilta
Tilatkaa kortit suoraan yhteistyökumppanien osoitteisiin 17.9. mennessä. Tilauslomake avataan 20.8.
Jos haluatte lisätä kortteihin oman tervehdyksenne, sopikaa siitä kumppanien kanssa
Suunnitelkaa Hyvä Joulumieli -tapahtuma yhdessä MLL:n paikallisyhdistyksen kanssa.
Tunnetko joskus epävarmuutta vapaaehtoistoiminnassa?
Osallistuin Varsinais-Suomen liiton järjestämään johdon aamiaistilaisuuteen. Kutsun oli saanut SPR Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Kalle-Pekka Mannila. Hän ei kuitenkaan päässyt tilaisuuteen, joten minä menin. Ennen tilaisuutta olin hyvin epävarma: mikä Varsinais-Suomen liitto on, keitä tilaisuudessa on paikalla ja pitääkö minun sanoa jotain. Olen henkisesti hyvin turkulainen ja tuttujen joukossa kenties ekstrovertti, mutta tunsin epävarmuutta, kun en tiennyt, mistä tilaisuudessa on kyse.
Kun Varsinais-Suomen liiton strategiaa sitten esiteltiin, aloin ymmärtää miksi tilaisuus oli järjestetty: jotta kaikkia osapuolia kuullaan. Ymmärsin, että tuota strategiaa ei voi toteuttaa ilman ymmärrystä asukkaiden hyvinvoinnista. Mietin Punaisen Ristin arvoja ja periaatteita – erityisesti sitä, ettei kukaan jäisi yksin.
Pohdin myös, miten kaikki varsinaissuomalaiset voisivat auttaa rakentamaan parempaa maakuntaa. Ymmärsin, että meillä järjestöissä on paras kuva siitä todellisuudesta, jossa ihmiset arkeaan elävät.
Muistin myös Peter Druckerin lausahduksen: Culture eats strategy for breakfast. Strategia voi olla kuinka hyvä tahansa, mutta sen onnistunut toteutus riippuu kulttuurista: ihmisten asenteista, sosiaalisista normeista, niistä sosiaalisista yhteisöistä ja verkostoista, joissa nämä normit syntyvät – ja luottamuksesta. Ymmärsin, että juuri tätä järjestöt voivat edistää yhdessä asukkaiden kanssa, ja että juuri ihmisten sosiaalinen hyvinvointi on ratkaisevaa. Päädyin pitämään tästä puheenvuoron.
Ehkä en ole ainoa, joka joskus miettii vapaaehtoistoiminnassa, että onko sopiva hetki tuoda esille omia ajatuksia ja näkökulmia. Ehkä joskus tulee mietittyä, kuuluuko meidän olla tässä mukana. Ehkä mietityttää, miten periaatteitamme saisi paremmin näkyviin toiminnassa. On tärkeää tuoda ajatuksia esille. Vain yhdessä pohtimalla ja kehittämällä saamme luotua Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaa sellaiseksi, että se parhaiten auttaa kehittämään Varsinais-Suomea paikaksi, jossa on kaikkien hyvä elää, tasavertaisina ja osallisina.
Teksti: Tuula Oksanen, puheenjohtaja
My Email Subject
VAPAAEHTOINEN VINKKAA
HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖN VAPAAEHTOISTEHTÄVÄ
Luodaan turvallisempaa toimintaympäristöä kaikille
”Häirintäyhdyshenkilönä toimiminen on merkityksellinen tapa edistää yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia vapaaehtoistoiminnassa. Se tarjoaa mahdollisuuden oppia turvallisesta tilasta, kuuntelemisen taidoista ja rakentavasta puuttumisesta – taidoista, joista on hyötyä myös muussa elämässä. Lisäksi tehtävässä saa olla mukana luomassa avoimempaa ja turvallisempaa toimintaympäristöä kaikille.”
Tarja Tiitta-Nieminen,
SPR Raision osasto Häirintäyhdyshenkilöiden ryhmänjohtaja SPR Varsinais-Suomen piirin alueella
Epäeettisestä toiminnasta ilmoittamiseen on käytössä myös anonyymi lomake >
Tervetuloa Minna Rautasen eläkekahville 10.10.2025
SPR Varsinais-Suomen piirin ohjelmapäällikkö Minna Rautanen on jäämässä eläkkeelle. Minnan positiivisuus ja aina innostunut asenne on vienyt Punaisen Ristin toimintaa eteenpäin jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan!
Minna jatkaa töissä normaalisti lokakuun eläkekahveihin saakka perehdyttäen samalla elokuun lopussa aloittavaa uutta ohjelmapäällikköä, Annukka Helanderia.
Tervetuloa juhlistamaan Minnaa perjantaina 10.10. klo 15-18 välisenä aikana. Kahvit järjestetään piiritoimistolla osoitteessa Yliopistonkatu 24 A, 2. krs, Turku.
Tavataan piiritoimistolla!
My Email Subject
KATUGALLUP
Nälkäpäivän lipaskeräys 25.-27.9.
Miksi haluan olla mukana Nälkäpäivässä?
Jokke
“No kyllä siitä tuli hyvä mieli, että sai mahdollisuuden osallistua ja auttaa. Lipaskerääminen ei vaadi mitään muuta kuin muutaman tunnin ja samalla saa mahdollisuuden keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja olla ulkona.”
Senni
“On hienoa nähdä, miten pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Lisäksi Nälkäpäivän lipaskerääjänä toimiminen antaa minulle mahdollisuuden oppia uusia taitoja, tavata uusia ihmisiä ja olla osa yhteisöä, joka välittää.”
Marvi
“Volunteering gives us the chance to meet new people, spread compassion, and bring comfort to those in need. And while it helps others, it also fills our own hearts with joy.”
My Email Subject
NÄLKÄPÄIVÄ
Tule lipaskerääjäksi
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään lähes jokaisella Suomen paikkakunnalla 25.-27.9.2025. Tule mukaan yksin tai porukalla, saat keräyslippaan ja pääset pukeutumaan punaisiin keräysliiveihin.
Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Suomessa Nälkäpäivä-varoilla autetaan äkillisissä onnettomuustilanteissa, kuten tulipalossa kotinsa menettäneitä. Maailmalla varoilla autetaan luonnonmullistusten ja konfliktien keskelle jääneitä.
Et tarvitse aiempaa kokemusta keräämisestä, ja voit kerätä juuri sen ajan kuin haluat.
Mukaan tarvitset kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja säähän sopivat vaatteet.
SPR Taivassalon osaston Krymppäysköör-käsityökerhossa ommellaan ja neulotaan vaatteita muun muassa Punaisen Ristin kansainväliseen vaateapuun. Tänä vuonna Krymppäysköörissä on valmistettu yhteensä jo 541 käsityötä - esimerkiksi vaatteita, peitteitä ja pehmoleluja. Kiitos taitavat ja ahkerat krymppääjät! ❤️
My Email Subject
VAPAAEHTOISTEHTÄVÄ
Ystävävälittäjänä voi toimia vaikka kotisohvalta käsin
Ystävävälittäjätiimiin etsitään vapaaehtoisia
Ystävävälittäjänä toimit ystävätoiminnassa edistäen merkityksellisiä kohtaamisia vapaaehtoisten ja ystäväasiakkaiden välillä. Ystävävälittäjän tehtäviin kuuluu sähköisen ystävälityksen hoitaminen, haastattelujen tekeminen sekä ystäväparien yhdistäminen. Lisäksi ystävävälittäjät osallistuvat toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden ystävävälittäjien kanssa.
Tässä vapaaehtoistehtävässä tarvitaan perustason digitaalisia taitoja (esim. sähköpostin ja lomakkeiden käyttö). Ystävävälittäjän vapaaehtoistehtävä vie aikaa noin 2–4 tuntia viikossa.
Tule mukaan vapaaehtoiseksi tuomaan iloa ja vähentämään yksinäisyyttä! Ole rohkeasti yhteydessä, annan mielelläni lisätietoja.
Tuija Hongisto, sosiaalisen hyvinvoinnin asiantuntija tuija.hongisto@redcross.fi / 040 7313585
Vapaaehtoinen, tervetuloa Punaisen Ristin HyvänMielenPäivään 11.10.2025 virkistymään ja vahvistamaan mielen hyvinvointia!
Mielenterveys on osa jokaisen hyvinvointia. Jokaisen arjessa tulee vastaan haastavia tilanteita, jotka saattavat kuormittaa. HyvänMielenPäivä järjestetään Pöytyällä 11.10. klo 10-16. Päivän aikana saat vahvistusta mielen huoltoon ja työkaluja omaan hyvinvointiisi.
Päivä on maksuton, mutta ilmoittautuminen on välttämätöntä tarjoiluiden järjestämiseksi.