Ennen kesälomia on hyvä suunnitella ja hoitaa osa Nälkäpäivä-keräyksessä tarvittavista toimenpiteistä kuntoon.
Nälkäpäivän lipaskeräyspäivät ovat 26.–28. syyskuuta, mutta kampanja-aika on 12.9.–2.10. Tällä aikavälillä kannattaa hyödyntää tapahtumia, joissa lipaskeräys voidaan järjestää. Myös nettikeräykset voi perustaa jo 12.9. alkaen.
- Keräyssuunnitelma kannattaa tarkistaa tässä vaiheessa ja tehdä tarvittavat muutokset. Onko paikkakunnalla uusia hyviä keräyspaikkoja tai jokin entisistä jäänyt pois?
- Oppilaitokset kannattaa pyytää mukaan nyt! Syksyllä opintojen alkaessa kouluissa ja oppilaitoksissa on kiirettä, joten parempi varmistaa mukanaolo jo keväällä. Haastakaa oppilaat mukaan kerääjiksi, toteuttamaan nettikeräyksen tai vaikkapa hyvän mielen kanttiinin herkkuineen koululla.
- Järjestättekö tapahtuman? Sen suunnittelu kannattaa myös aloittaa nyt ja pyytää esiintyjiä, sponsoreita ja muita toteuttajia ajoissa mukaan. Tapahtumassa kannattaa hyödyntää paikkakunnan tapahtumakalenteria ja mennä mukaan johonkin isompaan tapahtumaan tai ainakin välttää toisen tapahtuman kanssa.
Nälkäpäivän valtakunnalliset sivut ohjeineen ja ideoineen löydät osoitteesta rednet.punainenristi.fi/nalkapaiva
Nälkäpäivän koulutuksia
Lisää kerääjiä, nuoria ja näkyvyyttä Nälkäpäivään
ke 22.5. klo 14.00–15.30 & 17.00–18.30
Tapahtumailmoituksen luominen Omaan
to 23.5. klo 14.00–15.00 & 17.00–18.00
Nälkäpäivän 2024 toteutus
to 15.8. 14.00–15.30 & 17.00–18.30
Kaikki keskustoimiston pitämät Näpä-koulutukset löydät verkkosivulta rednet.punainenristi.fi/koulutukset. Samasta osoitteesta löydät myös muun muassa Keräysjohtajan peruskoulutuksen tallenteen ja diat.
Piirin Nälkäpäivä-koulutukset klo 17.30–19.00
to 22.8. Nälkäpäivä-keräyksen järjestäminen
ti 27.8. Nälkäpäivän keräystavat
to 29.8. Nälkäpäivän näkyvyys ja viestintä
Ilmoittautuminen piirin Nälkäpäivä-koulutuksiin aukeaa lähiaikoina Omassa.
Pohditko tietoturvaan tai tietosuojaan liittyviä asioita? Käsitteletkö henkilötietoja osastossa ja kaipaat vinkkejä tietoturvalliseen työskentelyyn?
Tervetuloa erityisesti Kaakkois-Suomen piirin osastojen tietosuojayhteyshenkilöille ja muille osastoissa henkilötietoja käsitteleville vapaaehtoisille tarkoitettuun perehdytykseen.
Koulutuksessa käydään läpi järjestön tietosuojaperiaatteet, eri toimijoiden vastuut ja tehtävät sekä ohjeet tietoturvalliseen työskentelyyn ja henkilötietojen käsittelyyn. Tilaa on myös osallistujien kysymyksille.
Tietosuojakoulutus osastoille
ke 5.6. klo 17.30–19.00
Ilmoittaudu Omassa >