Ensiapupäivystäjien osaaminen varmistetaan kolmen vuoden välein järjestettävässä koulutus- ja harjoituspäivässä. Päivän sisällössä on yhdessä sovittuja ja valmisteltuja valtakunnallisia sisältöjä, piireillä on mahdollisuus sisällyttää myös omia sisältöjään osaksi kokonaisuutta.
Tänä vuonna koulutus- ja harjoituspäivää ennen osallistujat ovat suorittaneet verkkokurssin, jossa on sisältöosa päivystyksessä käytettävistä lääkkeistä sekä perehdytys uudistuneeseen elvytysprotokollaan. Yhdessä päivän aikana on harjoiteltu pari- ja ryhmäelvytystä, tarkennetun tilanarvion tekemistä autettavasta sekä aseptista toimintaa ja käsihygieniaa.
Kaakkois-Suomen piirissä sisältöinä on lisäksi ollut suurten vuotojen hallinnan harjoittelua. Yritysyhteistyön kautta olemme saaneet käyttöön haavamalleja, joiden avulla tekoverta vuotaviin haavoihin on harjoiteltu paine- ja kiristyssidettä. Osallistujilla on ollut mahdollisuus kokeilla myös vuotavan ampumahaavan ensiapua.
Tänä vuonna olemme tehneet myös yhteistyötä LAB-ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijoiden kanssa. Kaksi opiskelijaa on suunnitellut ja toteuttanut rastin sairauskohtauksien kertaamiseen ja ensiavun harjoitteluun osana projektiopintojaan.
Tämän kevään viimeinen ensiapupäivystäjien koulutus- ja harjoituspäivä on Mikkelissä 9. toukokuuta. Ilmoittautuminen 23.4. mennessä tästä linkistä >