Tammikuu aloitti uuden matkailuvuoden lupaavasti kasvun merkeissä. Kasvu on ennakkotietojen mukaan jatkunut myös helmikuussa. Tilastokeskuksen majoitustilastojen mukaan (ennakkotieto 5.3.2026) Helsingissä kirjattiin tammikuussa yhteensä 323 151 yöpymisvuorokautta. Kasvua viime vuoden tammikuun yöpymisiin oli 9,6 %.
Yllätyksen toi se, että tammikuussa kotimaisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat vahvemmin (+11,4 %) kuin kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset (+7,6 %). Tämä poikkeaa edellisen vuoden trendistä, jossa kasvu tuli kansainvälisestä matkailusta. (Tilastokeskus, majoitustilasto, ennakkotiedot 5.3.2026.) Tammikuun puolivälistä alkaen hotellien käyttöasteet ovat olleet noin 60–70 %, viikonloppuisin on ollut hiljaisempaa. Tammikuussa myös messut ja rypäs erilaisia pienempiä tapahtumia näkyvät piikkeinä hotellien käyttöasteissa ja RevPareissa. (Benchmarking Alliance 5.3.2026).
Eniten ulkomaisia yöpymisiä kertyi Yhdysvalloista, Saksasta, Isosta-Britanniasta ja Ruotsista. Erityisen vahvaa kasvua oli saksalaisten (+21,2 %) ja japanilaisten (+ 17,2 %) yöpymisissä. Kiinalaisten yöpymiset puolestaan laskivat 16 %. Huoneiden käyttöaste oli tammikuussa 49,6 % (+2,4 % edellisvuodesta), huoneen keskihinta 116 € on säilynyt edellisvuoden tasolla ja RevParin (57,67 €) osalta on pientä nousua (kasvua 2,83 €). (Tilastokeskus, majoitustilasto, ennakkotiedot 5.3.2026.) Vaikka suunta on oikea ja kasvua tulee päivä päivältä, on alkuvuodesta Helsingissä edelleen runsaasti tilaa uusille matkailijoille.
Helmikuu näyttää alustavien tietojen perusteella jatkavan kasvua, mm. Vene 26 Båt-messut Messukeskuksessa houkutteli vierailijoita. Ennakoivien lentotietojen pohjalta voimme odottaa kasvua kansainvälisessä matkailussa seuraavienkin kuukausien ajalle. Erityisesti Saksa, Pohjoismaat (Ruotsi, Tanska, Norja) sekä Italia näyttävät lupaavaa kehitystä. Lentohakujen määrässä Japani osoittaa kovinta nousua. Yhdysvaltojen osalta markkina pysynee vahvana, mutta suurta kasvua ei ole enää nähtävissä. Erityisen lupaavalta näyttävät kesäkuukaudet ja syksy. (ForwardKeys Destination Gateway 22.02.2026.)
Tavoitteenamme on kaupunkistrategian mukaisesti vahvistaa ympärivuotista kasvua. Se kasvattaa taloudellista vakautta, tukee kestävää kehitystä ja vähentää sesonkihuippujen kuormitusta. Ympärivuotisuuden vahvistamisen lisäksi tärkeä kehittämisen alue on vierailijoiden viipymän pidentäminen. Viime vuonna majoitusliikkeissämme yövyttiin keskimäärin 1,7 yötä, kotimaiset 1,5 yötä ja kansainväliset vieraat 2 yötä. Jos saisimme keskiviipymän kasvamaan 0,1 yöllä, yöpymisten määrä kasvaisi noin 167 000 ja jos 0,2 yöllä niin lähes puolella miljoonalla. Pidempi viipymä lisää majoitusmyyntiä ja edelleen matkailun taloudellista vaikuttavuutta, luo kysyntää monipuolisille palveluille ja vähentää suhteellista ympäristökuormitusta. Tehdyn selvityksemme mukaan yritykset tunnistavat viipymän pidentämisen tärkeäksi asiaksi, mutta useimmille se ei ole strateginen tavoite.
Me olemme valmiita ottamaan omalta osaltamme viipymän pidentämisen edistämisestä vahvemman koordinoivan ja kokoavan roolin. Olemme mm. järjestämässä Helsingin tekijät -verkoston speed datingin, missä elämys- ja aktiviteettipalveluiden tarjoajat ja DMC:t tapaavat uusien yhteistyökumppanuuksien luomiseksi. Monipäiväisille, helposti ostettaville kokonaisuuksille olisi selvitystenkin mukaan tarvetta. Myös tapahtumat ja kongressit tulee kytkeä systemaattisemmin viipymän pidentämiseen.
Kuulin tiistaina yhdessä tilaisuudessa, että Helsingissä ei ole muuta nähtävää ja koettavaa kuin kirkot ja Sibelius-monumentti, ja se otti sydämestä. Toki nämäkin siis tärkeitä kohteita. Onhan meillä muun muassa Suomenlinna, Linnanmäki, Korkeasaari, Oodi, Visit Finlandin DataHubista löytyy 561 matkailijoille suunnattua tuotetta ja palvelua, museotilaston mukaan 40 museota ja tätäkin enemmän kohteita, näyttelyitä, gallerioita, isoja ja pieniä tapahtumia, seikkailukohteita, lähes 3000 ravintolaa, baaria ja kahvilaa, ja paljon, paljon muuta. Kannustaisinkin itse kutakin tutustumaan Helsingin tarjontaan vielä paremmin ja viemään ilosanomaa monipuolisesta ja kiinnostavasta tarjonnastamme eteenpäin. Itse kävin muun muassa hiljattain pitkästä aikaa tutustumassa Sea Lifeen ja Tahto-urheilumuseoon. Missä sinä olet viimeksi käynyt?
Aurinkoista matkailumaaliskuuta!
Nina Vesterinen
matkailupäällikkö